Tämän opintojakson opinnot olivat mielekkäitä ja sattuivat
kohdallani juuri sopivasti yhtä aikaa opetusharjoittelun kanssa. Oppimistehtävät kulkivat käsi kädessä oman
opettamiseni kanssa ja samalla tuli dokumentoitua omaa opetusta tarkemmin kuin
yleensä.
Mielenkiintoisimmaksi osa-alueeksi tällä opintojaksolla
muodostui osaamisen ja oppimisen arvioinnit. Uusi elokuussa 2015 voimaan tuleva
opetussuunnitelma muuttaa omalta osaltani tulevaisuuden arviointeja, siirrymme
numeerisesta arvioinneista suoritettu arviointeihin, jolloin muut palautteen antamisen
tavat tulevat entistä paljon tärkeämmiksi.
Opiskelijan arviointi
on kriteeriperusteista, jolloin opiskelijan oppimista ja osaamista verrataan
aina joko ammatillisten tutkinnon osien ammattitaitovaatimuksiin tai
ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien (yhteiset opinnot) tavoitteisiin
sekä niiden pohjalta laadittuihin arviointikriteereihin. Opiskelijalla on
oikeus oppia ennen kuin ammattitaitovaatimuksissa ja tavoitteissa määriteltyä
osaamista arvioidaan tutkintotodistukseen tulevan arvosanan saamiseksi.
(Opiskelijan arvioinnin hyviä käytäntöjä, Opetushallitus 2008)
Nämä kaksi Opetushallituksen opasta selvensivät paljon
asioita:
Arvioinnin opas. Ammatillinen peruskoulutus. Näyttötutkinnot.
Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2015:2
Opiskelijan arvioinnin hyviä käytäntöjä. Opetushallitus 2008
Opintojakson kahteen oppimistehtävään oli sisällytetty
opettajakollegoiden haastatteluja. Niistä ja pienryhmän muiden jäsenten
tuotoksista sai hyviä vinkkejä omaan opettajuuteen.
Opettajuudessa ja oppimisen ohjaamisessa ja arvioinnissa on
aina uutta opittavaa. Varsinkin muuttuvien opetussuunnitelmien myötä aina
täytyy opetella uusia asioita ja toimintatapoja ja -malleja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti