sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Opetusharjoittelu

Opetusharjoittelu on nyt tehtynä ja koko siihen liittyvä opintojakso! Hyvä, kun tämän opintojakson sai tehdä itse valitsemana ajankohtana. Itse onnistuin tekemään sen niin, että yhtä aikaa oli menossa oppimisen ohjaaminen ja arviointi opintojakso, joka tuki valtavasti opetusharjoittelua. Kävimme juuri oikeita asioita läpi oikeaan aikaan. Opetuksen suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi osuivat juuri samaan aikaan kun tein opetusharjoittelussa samoja asioita.

Opetusharjoittelussa opetin kaksi kurssia, erikoiskirjastot (1 ov) ja lasten ja nuorten kirjastotyö 2 (1 ov):

Erikoiskirjastojen kurssilla tutustuimme Suomen erikoiskirjastoihin joita on yllättävän paljon ja yllättävän erilaisia. Opiskelijat esittelivät toisilleen kirjastoja, jokainen sai valita kaksi erikoiskirjastoa kiinnostuksensa mukaan.  Lisäksi saimme tutustua Eduskunnan kirjastoon ja Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin kirjastoihin, koska opintojen aikaan osui yhtäaikaa Helsingin opintomatka. Tein myös yhteistyötä oppilaitoksemme maahanmuuttajaryhmän kanssa, he kävivät tunneillamme esittelemässä omien maidensa kirjastolaitoksia ja meidän opiskelijat esittelivät heille erikoiskirjastoja. 

Lasten ja nuorten kirjastotyö 2 kurssilla suunnittelimme ja toteutimme sirkuseläimiä-aiheisen yökirjaston kaupunginkirjaston tiloihin. Osallistujina olivat alakoulun 2.luokkalaiset. Meidän opiskelijat suunnittelivat neljä eri toimintapistettä, joita olivat kirjavinkkaus-, kasvomaalaus-, jumppa- ja askartelupisteet. Jokaiselta pisteeltä sai sanan, joista koostui lause "Kani on taikurin hatussa", jolla lapset ratkaisivat kadonneen kanin arvoituksen, Yökirjasto onnistui hyvin, vaikka osuikin koko talven pahimpaan sairastelukauteen.

Opintojaksolla minulla oli omasta oppilaitoksesta ohjaava opettaja, joka havannoi opettamistani. Mielestäni tämän opetusharjoittelun opintojakson toteutus on todella hyvä kaikkinensa! Tästä jäi hyvät fiilikset. Mielenkiintoista oli myös seurata, millaisia opetusharjoitteluja muut ope-opiskelijat pitivät omissa oppilaitoksissaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti