Tämä blogi olisi pitänyt aloittaa heti Hämeenlinnan lähipäivien jälkeen. Kuitenkin aloitan sen vasta nyt. Lupaan parantaa tapani ja kirjoittaa useammin.
Me uudet opeopiskelijat tapasimme Hämeenlinnassa 28.-29.8.2014. Saimme lähipäivien aikana rautaisannoksen tietoa tulevista opinnoista. Ryhmämme VE14B ryhmä 3 sai opettajaksemme Taunon ja porukka tuntui heti oikein mukavalle. Paluumatkalla pohjanmaalle oli junassa aikaa miettiä, mitä kaikkea opinnoissa on edessä ja millä ihmeen ajalla näitä tehtäviä ja muita ryhmäkeskusteluja oikein ehtii tehdä? Mutta ei muuta kuin härkää sarvista kiinni ja opintoihin käsiksi.
Pienryhmä Aavaan kuuluu kolme opiskelijaa, Tuomo, Jorma ja minä. Äsken pidimme ensimmäisen verkkokeskustelun Adobe Connectilla ja se onnistui ihan hyvin. Minulla oli aluksi hieman ongelmia, koska mokkulani hyppää usein näin iltaisin 2G verkkoon joka on aivan liian hidas, mutta kun sen käyttää kiinni 3G verkko palautuu. Uusi tukiasema on luvattu tälle syksylle. Jännä juttu, että asun ihan Oulaisten keskustassa ja verkko ei toimi kunnolla! Tiedän, että muillakin on samoja ongelmia.
Olemme pienryhmänä tehneet jo hieman verkkotehtäviäkin. Kyllä tämä tästä, vaikka paljon on vielä edessä. Huomenna opinnot jatkuvat Taunon kehityskeskustelulla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti