Verkkoympäristöt -opintojakso alkaa olla loppusuoralla. Tämä opintojakso on ollut osittain entisten taitojen kertaamista, mutta samalla on tullut opittua uusia asioita. Minulle ennestään tuttuja verkkotyövälineitä olivat Facebook, Twitter ja Google+, Youtube, Moodle, Pulpetti, Google Drive, Prezi, Microsoft (Office 365), Lync ja Adobe Connect. Luultavasti on myös muita ennestään tuttuja, joita en nyt tässä yhteydessä osaa ajatella.
Uutta minulle on ollut tämä blogin kirjoittaminen, joka onkin ollut oikein mukavaa. Lisäksi Mind Meisterin käytön opettelu oli minulle uutta. Lisäksi Moodlen aiemmasta käytöstä on jo vierähtänyt aikaa, joten nyt se onkin ollut jälleen runsaalla käytöllä. Lisäksi olen saanut tutustua muihin kurssilla opeteltuihin verkkotyövälineisiin. Olen töissä ja vapaa-ajalla paljon verkossa, joten siinä mielessä tämä opintojakso oli mielenkiintoinen ja helposti lähestyttävä.
Tekijänoikeudet, tietosuoja ja tietoturva -keskusteluissa oli myös osa tuttua asiaa ja osa ihan uutta. Lisäksi noiden asioiden kertaus kannattaa aina.
Seuraava opintojakso, johdatus kasvatustieteeseen, taitaakin olla sitten ihan eri juttu!
perjantai 19. syyskuuta 2014
torstai 18. syyskuuta 2014
Mind map verkkoympäristöt-opintojaksolla opituista asioista
Nyt opettelin käyttämään Mind Meister -ohjelmaa, kun tein verkkoympäristöt -opintojakson oman tietoteknisen oppimisen ja osaamisen osoittamiseen liittyvän tehtävän (5a). Mielenkiintoinen ohjelma, tuollahan voisi tehdä vaikka minkälaisia miellekarttoja. Jos maksaa, saa käyttöön vielä paljon muita ominaisuuksia.
Klikkaa karttaa, niin se aukeaa isompana.
Kirjallisuutta
Tämä on minulle helpointa opiskelussa: saada käsiini opiskelumateriaaleja. Koska olen tieto- ja kirjastopalvelujen koulutusohjelman lehtori, kirjat ja muut materiaalit ja niiden hankkiminen ja lainaaminen on minulle jokapäiväistä puuhaa. Lisäksi vastaan Haapaveden Opiston kirjastosta, jonka hyllystä löytyikin suoraan paljon lähdemateriaalia.
Tässä tulevan kasvatustieteen perusteet -opintojakson kirjoja jo odottamassa tarkempaa perehtymistä.
Tässä tulevan kasvatustieteen perusteet -opintojakson kirjoja jo odottamassa tarkempaa perehtymistä.
torstai 11. syyskuuta 2014
Kehityskeskustelu
Ryhmä Aava piti tänään kehityskeskustelun opettaja Taunon kanssa. Työkoneeni toimi paljon paremmin Adobe Connectin kanssa kuin eilen oma miniläppärini. Kehityskeskustelusta sai eväitä jatkoon ja kiitos Tauno kun tsemppasit meitä! :)
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Aloitus
Tämä blogi olisi pitänyt aloittaa heti Hämeenlinnan lähipäivien jälkeen. Kuitenkin aloitan sen vasta nyt. Lupaan parantaa tapani ja kirjoittaa useammin.
Me uudet opeopiskelijat tapasimme Hämeenlinnassa 28.-29.8.2014. Saimme lähipäivien aikana rautaisannoksen tietoa tulevista opinnoista. Ryhmämme VE14B ryhmä 3 sai opettajaksemme Taunon ja porukka tuntui heti oikein mukavalle. Paluumatkalla pohjanmaalle oli junassa aikaa miettiä, mitä kaikkea opinnoissa on edessä ja millä ihmeen ajalla näitä tehtäviä ja muita ryhmäkeskusteluja oikein ehtii tehdä? Mutta ei muuta kuin härkää sarvista kiinni ja opintoihin käsiksi.
Pienryhmä Aavaan kuuluu kolme opiskelijaa, Tuomo, Jorma ja minä. Äsken pidimme ensimmäisen verkkokeskustelun Adobe Connectilla ja se onnistui ihan hyvin. Minulla oli aluksi hieman ongelmia, koska mokkulani hyppää usein näin iltaisin 2G verkkoon joka on aivan liian hidas, mutta kun sen käyttää kiinni 3G verkko palautuu. Uusi tukiasema on luvattu tälle syksylle. Jännä juttu, että asun ihan Oulaisten keskustassa ja verkko ei toimi kunnolla! Tiedän, että muillakin on samoja ongelmia.
Olemme pienryhmänä tehneet jo hieman verkkotehtäviäkin. Kyllä tämä tästä, vaikka paljon on vielä edessä. Huomenna opinnot jatkuvat Taunon kehityskeskustelulla :)

Tilaa:
Kommentit (Atom)