maanantai 20. lokakuuta 2014

Biologinen ja freudilainen ihmiskäsitys

Tänään olen perehtynyt biologiseen ja freudilaiseen ihmiskäsitykseen. Molemmat olivat todella mielenkiintoisia ja nyt odotankin innolla kuulevani myös muista ihmiskäsityksistä ja kuinka ne poikkeavat toisistaan. Freudista olen toki lukenut joskus jotakin, mutta nyt oli hyvä sauma perehtyä herran teorioihin tarkemmin.

Tämä viikko on meidän alueella syyslomaa, joten kritisoin hieman sitä, että tälle viikolle tuli monen eri esseen palauttaminen. Varmasti kaikki meistä opiskelijoista tarvitsee kunnon lomaa välillä, koska työn ja opiskelun yhteensovittaminen vie muuten kaikki voimat.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Viikonlopun tehtävät

Tälle viikonlopulle asetin itselleni tavoitteen, että saan tehtyä johdatus kasvatustieteeseen opintojakson tehtäviä. Onnistuin siinä, koska sain tehtyä kolme eri esseetä:

- Kasvatustiede tieteenä
- Kasvatustieteellisen tutkimuksen esittely
- Arvot opettajan työssä.

Siinäpä se viikonloppu sitten menikin!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Johdatus kasvatustieteeseen

Lopetimme juuri pienryhmän verkkokeskustelun. Tässä opintojaksossa meillä onkin yhdistetty kaksi pienryhmää, joten olemme  Saimaan Aavat ja porukka tuplaantui.

Huh huh sanon minä. Miten tähän kaikkeen riittää aika? 5 op ja ihan mahdottomasti tehtäviä ja todella lyhyellä aikataululla! Tähän ajanjaksoon sisältyy vielä kauan odotettu syysloma, joka nyt alkaa tuntumaan pelkälle opiskelulle. Kaiken lisäksi vielä pitäisi pystyä hoitamaan työt, jossa on myös pitkiä päiviä. vapaa-ajasta ei ole mitään tietoa. Nyt kyllä meinaa masentaa.

Onneksi ryhmämme tsemppaa ja vaikuttaa todella mukavalle. Edellinen opintojakso verkkoympäristöt tuntuu tähän kasvatustieteeseen verrattuna aivan ihanalle.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, aamulla on aikainen herätys.